ICECAPITAL Commodityn säännöt ja sijoituspolitiikka muuttuvat

(Tiedote 4.7.2008)

Erikoissijoitusrahasto ICECAPITAL Commodityn sijoituspolitiikkaa on muutettu siten, että rahasto pyrkii hankkimaan lisätuottoa eri raaka-aineiden ja raaka-ainejohdannaisten tuottoeroista.

Rahaston aiemman sijoituspolitiikan tavoitteena oli saada GSCI-indeksin tuotto, mitä emme enää pidä järkevänä sijoitustavoitteena. Perustelut ovat seuraavat:

  • Energian hinta on noussut nopeasti ja erittäin voimakkaasti viimeisen vuoden aikana. Myös hinnan kehityksen arvioiminen lähikuukausina on erittäin haastavaa jopa mahdotonta. Mahdollisuus hintojen voimakkaastakin laskusta seuraavan vuoden aikana on kasvanut. 
  • Varsin vilkas spekulaatio energian hinnoilla on lisännyt mahdollisuuksia hyötyä hyödykkeiden välisistä hintaeroista, mihin myös pyrimme aktiivisesti. Samalla luovutaan Credit Suissen kanssa tehdystä GSCI-indeksiä seuraamaan pyrkivästä salkunhoitosopimuksesta. Jatkossa teemme yhteistyötä konsultaatio- ja kaupankäyntipohjalta useiden eri kansainvälisten investointipankkien kanssa, esim. Merrill Lynch, Goldman Sachs.
  • Uuden sijoituspolitiikan myötä rahastosijoituksesta poistuu myös merkittävä valuuttakurssiriski, eli rahasto muutetaan euromääräiseksi.
  • Uusi sijoituspolitiikka mahdollistaa myös rahaston merkinnät ja lunastukset päivittäin aiemman kerran viikosta sijaan.

Sijoituspolitiikan muutos tulee voimaan heti uuden rahastoesitteen mukaisesti. Rahaston noteerausvaluutta ja merkintä- ja lunastus päivittäin tulevat voimaan virallisen sääntömuutoksen yhteydessä 15.8.2008. Muutos ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä.


 
 
Etusivulle Tulosta